Liikennöintiä lisätty Suomipop Festivaalin aikana 10.–12.7.

Julkaistu:

Torstai-iltana bussit liikennöivät tavanomaista pidempään. Perjantai- ja lauantai-illat liikennöidään tiheämmillä vuoroväleillä: lisävuoroja on yhteensä noin 30 molempina iltoina.

Oulun seudun liikenteen bussit liikennöivät Suomipop Festivaalin aikana tavanomaista kesäviikonloppua laajemmin. Torstaina 10.7. ajetaan perjantain aikataulujen mukaan eli liikennöinti jatkuu useilla linjoilla yli puolenyön. Esimerkiksi Raatista pääset liikkumaan vielä pikkutunneilla linjoilla 2N, 5N, 15N, 20N, 35B ja 35N.

Perjantai-iltana 11.7. lisäliikennettä on linjoilla 2N, 5N, 15N, 20B, 20N ja 51. Esimerkiksi Martinniemi–OYS-välillä liikennöivällä linjalla 20B on perjantaina yhteensä kahdeksan lisävuoroa iltaseitsemästä yhteentoista.

Lauantai-iltana 12.7. vuoroja on lisätty perjantain tapaan linjoille 2N, 5, 5N, 15N, 20N ja 51. Näistä esimerkiksi 5N liikennöi kahdeksan lisävuoroa lauantaina. Lisäksi Oulun ja Kempeleen välillä liikennöivä linja 51 kulkee kumpanakin iltana viiden lisävuoron kera.

Kaikki Suomipop Festivaalin ajalle lisätyt vuorot on päivitetty OSL-sovellukseen ja reittioppaaseemme (reittiopas.osl.fi), joista tarkistat kätevästi ajantasaisen tilanteen.