Oulun alueella uusitaan kesä-elokuun aikana yhteensä 97 pysäkkikatosta. Pysäkit pysyvät asiakkaiden käytössä myös katosten purku- ja asennustöiden aikana. Ensimmäisiä töitä pysäkeillä tehdään tällä viikolla, kun pysäkkinäytöt poistetaan uusittavista katoksista.
Varsinaiset katosrakenteiden purku- ja asennustyöt käynnistyvät kesäkuun toisella viikolla. Työt on vaiheistettu niin, että kukin pysäkkialue on ilman katosta keskimäärin kaksi viikkoa.
Uusittavien katosten varustelussa voi kesän aikana ilmetä puutteita, kuten puuttuvia aikataulujulisteita ja linjakilpiä. Ajantasaiset aikataulut löytyvät OSL-sovelluksesta sekä reittioppaastamme: reittiopas.osl.fi
Taustalla mainosoperaattorin vaihtuminen
Oulun kaupungin nykyisen pysäkkioperaattorin omistamat pysäkkikatokset uusitaan operaattorin vaihtumisen myötä. Uudeksi mainosoperaattoriksi on valittu Outshine Oy, joka vastaa uusien katosten asentamisesta.
Uuden sopimuksen myötä Oulun vilkkaimmille pysäkeille saadaan uudet, yhdenmukaiset pysäkkikatokset, mikä helpottaa katosten ylläpitoa ja yhtenäistää kaupunkikuvaa. Edellisestä sopimuksesta poiketen katokset tulevat kaupungin omistukseen, mutta katosten kunnossapidosta vastaa jatkossakin operaattori. Tämän lisäksi kaupunki hyötyy uudesta sopimuksesta myös mainostulojen muodossa.
Kesän aikana purettavista katoksista valtaosa palvelee jatkossa joukkoliikenteen käyttäjiä muissa kaupungeissa.
Ensimmäisten joukossa uusitaan osa Torikadun pysäkkikatoksista
Nykyiset katokset puretaan ensimmäisenä pysäkeiltä Kaupungintalo P, Kaupungintalo E, Pekuri P ja Hellaakoski, joiden katosrakenteiden purkaminen tehdään viikolla 24. Katosten irtokalusteet, kuten aikataulukaapit, roskakorit ja lasit poistetaan viikkoa aikaisemmin.
Osalla pysäkeistä uudistustöiden valmisteluja tehdään tästä viikosta alkaen: pysäkkinäytöt ja niihin liittyvä tekniikka poistetaan uusittavista katoksista kootusti viikkojen 22 ja 23 aikana.
Kaikki uudet katokset ovat käytössä arviolta elokuun loppuun mennessä ja pysäkkinäyttöjen takaisinasennukset tehdään syyskuun alkupuolella.