Joukkoliikennejaosto päätti lokakuun 1. päivän kokouksessaan liikenteen tehostamisesta. Palvelutasoon suunniteltuja parannuksia lykätään ja kohdennetaan siten, että vaikutukset matkustajille olisivat mahdollisimman pieniä.
Tehostamistoimia edelsi asiakaskysely, johon saatiin 1 162 vastausta. Kyselyssä esiteltiin alueittain kaksi linjastovaihtoehtoa, joista asiakkailta pyydettiin näkemyksiä. Kyselyn tulosten ja alustavien vaikutustenarvioinnin perusteella laadittiin uusi linjasto.
Milloin muutokset tulevat voimaan
Suurin osa muutoksista astuu voimaan uusien liikennöintisopimusten alkaessa kesäkuussa 2027.
Linjaston muutokset pääpiirteissään
Runkolinjat
Runkolinjojen 1, 2, 3 ja 5 vuoroväli on jatkossa 15 minuutin sijaan 20 minuuttia myös talvella. Runkolinjastoon kuuluva uusi linja 2X tarjoaa nopean yhteyden Ritaharjusta, Metsokankaalta ja Kaakkurista keskustaan. Linja 2X ajaa talvella arkisin ruuhkatunteina 20 minuutin vuorovälillä.
Linja 8
Linja 8 ajaa jatkossa Oulunsalossa Kauppiaantien ja pohjoispäässä Toppilansalmen kautta. Linjan reitiltä jää pois Alakyläntie sekä yliopisto. Linjan viikonloppuliikenne loppuu.
Linjat 9 ja 9K
Linjan 9 Heikinharjun päätepysäkki siirretään Korvenkylään ja reitti vaihtuu. Jatkossa linja 9 ajaa Kiulukankaan, Haapalehdontien sekä Myllyojan kautta. Lisäksi uusi linja 9K aloittaa liikennöinnin Korvenkylän ja Niemenrannan välillä 60 minuutin vuorovälillä.
Linja 10
Linjan 10 matkustusaika nopeutuu reittimuutoksen ansiosta. Jatkossa linja ajaa Parkkisenkankaan kautta, ja kaikki vuorot päättyvät Ruskonselkään.
Linja 11
Linjan 11 molemmat päätepysäkit vaihtuvat. Jatkossa keskustan päätepysäkki on Elokuvakeskus. Itäosassa reitti päättyy Vaskikankaalle.
Linja 18
Jatkossa linja 18 ajaa Toppilansalmessa Koskelantien kautta. Arkisin vuoroväli tihenee 30 minuutista 15 minuuttiin ja linja liikennöinnin myös viikonloppuisin 30 minuutin vuorovälillä. Uusi linja 18K kulkee vain arkisin ruuhkatunteina ja sen reitti poikkeaa linjasta 18 Toppilansaaressa, jossa se ajaa Pitkänmöljäntietä ja Satamatietä.
Linja 19
Linjan 19 uusi päätepysäkki pohjoisessa on Herukan sijaan Teknologiakylä. Etelässä reitti pitenee Vaskikankaalta Kivikkokankaalle korvaten linjan 11 reitin lyhentämistä.
Linja 20
Linjan 20 vuoroväliä harvennetaan arkisin 20 minuutista 30 minuuttiin ja lauantaisin 30 minuutista 60 minuuttiin. Harventaminen paikataan linjoilla 18 ja 23.
Linja 21
Linjan 21 arkipäivien hiljaisimpien ajankohtien vuoroväliä harvennetaan 30 minuutista 60 minuuttiin.
Linjat 22, 22A, 25 ja 58
Linjan 22 reitti pitenee jatkuen Kaukovainiolta Hiirosen kautta Kaakkuriin ja Kempeleen rajalle saakka. Vuoroväliä tihennetään 60 minuutista 30 minuuttiin. Uusi linja 22A ajaa väliä Jokela-OSAO. Linjojen 22 ja 22A reitti- ja aikataulumuutosten ansiosta voidaan lakkauttaa linjat 58 Teknologiakylä – Metsokangas ja 25 Jokela – OSAO.
Linjat 23 ja 27
Linjan 23 ajoaikaa nopeutuu ja reittiä muutetaan. Jatkossa linja ajaa moottoritietä liittymien Haukipudas ja Isko välillä, ja Haukiputaalla Haukiväylää. Poistuva reittiosuus Linnanmaalla korvataan vaihdollisella yhteydellä. Eteläosassa reittiä jatketaan Raksilan ja OYS:n kautta Svaaninsuolle. Vuoroväli arkisin 30 minuuttia ja viikonloppuisin 60 minuuttia. Linjan 23 muutosten ansiosta voidaan harventaa linjan 20 vuoroväliä ja lakkauttaa linja 27 Ii–Oulu.
Linja 28
Ii-Oulu välillä säilyy nopea suora yhteys linjalla 28. Uusi linja 28K ajaa jatkossa Alaranta-Haukiputaan OSAO-Oulu väliä, joka tarjoaa nopean yhteyden Haukiputaan OSAOn opiskelijoille vähentäen lisäauton tarvetta muilta Asemakylään suuntautuvilta linjoilta.
Linjat 40 ja 41
Jatkossa linja 41 liikennöi joen pohjoispuolella ja linja 40 joen eteläpuolella. Linjojen reitit muuttuvat Oulun päässä: Linjan 40 reitti kulkee jatkossa Kainuuntietä Oulun keskustaan. Linjan 41 reitti kulkee Erkkolan siltaa pitkin OYS:in, Kontinkankaan ja Raksilan kautta Oulun keskustaan.
Linja 48
Linjan 48 reitti muuttuu. Teknologiakylän, Yliopiston ja Alakyläntien jälkeen linja ajaa Pohjantietä Kontinkankaalle, Maikkulaan, Kaakkuriin päättyen Oulunsaloon.
Linjat 50, 15 ja 18
Kempele-Oulu väliä ajavan linjan 50 reitti pitenee Oulussa Nallikariin. Jatkossa Nallikariin liikennöi vain linja 50, ja Mäntylään ajaa linja 18. Tulevaisuudessa linja 15 ajaa vain kesäisin muuta linjastoa täydentävänä linjana.
Linja 52
Liminka-Teknologiakylä väliä ajavan linjan 52 reitti päättyy jatkossa Oulussa Kuvernöörille.
Linja 58
Teknologiakylä-Metsokangas väliä liikennöivä linja 58 lakkautetaan. Linja 22 osittain korvaa lakkautettavan yhteyden.
Linja 63
Linja 63 Niemenranta-Maikkula-keskusta lakkautetaan. Niemenrantaan ajaa linja 9K ja Oulunsalon ja Kaakkurin välinen suora yhteys säilyy linjalla 48
Mikäli Hailuoto liittyy OSL-alueeseen
Hailuodon liittyessä OSL-alueeseen linjatunnus 59 lakkautetaan. Tällöin linja 65 ajaisi Oulu-Hailuoto väliä arkisin kuudesti päivässä ja viikonloppuisin neljästi päivässä.
Muutosten vaikutukset
Uuden linjaston aloittaessa OSL:n toiminnan vuosittaiset toimintakulut pienenevät reilulla puolella miljoonalla eurolla.